maanantai 2. syyskuuta 2013

Tuunattu sateenvarjo ja pöytä

Tämän idean omistaja en ole minä, täältä netistä se löytyi ja jäi sitten tekemättä niin kuin monet muutkin jutut, kun tuota aikaa vaan ei ole riittävästi ja aina ei oikein jaksakkaan.
Monestihan kun se into iskee, ei sitten siihen ole tarvikkeita ja ennenkuin viitsii kauppaan lähtee on fiilis jo ohi. Tähän kaikki tarvikkeet onneksi löytyi kotoa, eli pitsiliina (ostettu joskus jostain marketista), spraymaali, tässä tapauksessa valkoinen, hanskat ja tärkein eli sateenvarjo (minulla työpaikan musta mainosvarjo).


Pitsiliina asetetaan avatun varjon päälle, suihkuteteen spray-maali varovaisesti n.10cm etäisyydeltä ja painetaan samalla sillä hanska-kädellä liinaa, että maali leviäisi kaikkiin pitsiliinan reikiin. Liinan voit poistaa heti. Jos olet kärsivällinen, odota hiukan maalin kuivumista ennenkuin käännät varjoa, ettei maali pääse valumaan.
Minä en ollut kärsivällinen ja pientä valumista tuli, mutta harjoittelemalla tämä alkaa sujua.

Tässä varjo kuvattuna sisäpuolelta, kauniisti hohtaa kuvio läpi ja ennenkaikkea tämä on testattu sateellakin ja hyvin piti kantajansa kuivana.
Loput maalista käytin terassin sivupöydän tuunaukseen.

1 kommentti:

  1. Sateenvarjon tuunaus on kyllä tosi hauska, mutta erityisesti tykkään tuosta sivupöydän kuvioinnista!
    Niin - ja suloiset, suloiset kissapallerot tuossa edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista