sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Koukutukset

Voi voi tätä valinnan vaikeutta, toinen minäni haluaa möyriä mullassa ja toinen haluaisi niin kovasti harjoitella lisää virkkausta. Kirjovirkkaus on koukuttanut täysillä, kuin myös monen muunkin, kun blogeja olen selaillut. Tässäpä näytille virkattu pussukka nro2, sillä ensimmäinen meni sitten täysin pilalle kehyksiä laittaessa, siitä puuttui kokonaan reiät, mistä pussukka ommellaan kiinni ja niinhän ne sitten pihdeillä puristaessa vääntyi mutkalle ja virkkaukseni jäi sinne väliin.
Vahingosta viisastuneena ostin seuraavan kehyksen, paitsi ettei siinäkään ollut kuin yläreunassa reiät, enkä eläessäni tällaisia tai mitään muitakaan kehyksiä ole kiinnittänyt, mutta varmaan harjoitus tekee mestarin ja voihan sitä kokeilla vetskaria seuraavaan pussiin.
Kaikissa kuvissa pussukka kiinni, mutta voin vakuuttaa, että se myös aukeaa:)




Virkattu sydänpussukka
Mallikuvio Molla Mills:n Virkkurista, jossa kuvion nimi on kaakeli, vaikka tässä pussukassa se kylläkin on tarkoitettu sydämmeksi:)
Lankana Novita Kotiväki kartano ja huvila, koukku 1,5
Pussukka on virkattu n. 5-6 cm/sivu leveämmäksi kuin kehys.

Viikolla vietettiin myös synttäreitä, tässä 1-v sankarit vesileikeissä.

Istutettiin kärhöjä pergolaan.



Ja muutamat kesäkukat



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia! Tuo pussukka on niin ihana, että menen heti virkkauslankavarastoani tonkimaan. Itse asiassa on minulla reikäkehyksetkin valmiina, en vaan ole ikinä sellaisia käyttänyt eli osaisinko?

    VastaaPoista
  2. Kiitos Ingi. Olen kyllä varma, että sinulta kehyksienkin kiinnitys onnistuu ja hommaa helpottaa kun niissä on ne reiät :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis pussukka, kehykset sopivatkin tosi hyvin tuohon malliin! Kauniit värit olet valinnut - tyylikäs kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uutar. Harvinaista, että tein kerrankin niillä langoilla mitä kaapista löytyi :)

      Poista
  4. Voi kuinka kaunis ja taitavasti tehty. Tullainen virj´kkaus tyyli on mahtavan näköistä!! Puolita aikasi , puolet siellä puolet täällä, ihania kukkasia muuten, itse ole laittanut tosi vähän vielä. Pitää ennen nyúorimmaisen rippijuhlia kuitekin jotain laitella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari. Tällä viikolla onkin ollut helppo tietää mitä tekee, ei ainakaan pihatöitä, jäätävän kylmää säätä.

      Poista
  5. Ompas vain kivan näköinen pussukka. Ja minun täytyy kokeilla-lista kasvaa taas :)

    VastaaPoista