torstai 22. tammikuuta 2015

Kiristämätöntä kirjoneuletta

Onko täällä ketään muuta, jolle kirjoneule tuottaa enempi tai vähempi harmaita hiuksia. Ai on! Kiva, sillä juuri sinulle on tarkoitettu seuraava vinkki.

Kirjasta: Säpinää sukkiin, löytyi kokeilemisen arvoinen ohje. Kirjoneule kudotaan "takapuolelta", jolloin langat kulkevat työn ulkopuolella, eivätkä kiristä puikkojen vaihtumiskohdassakaan. Tekniikka toimii, aloittaa sitten varpaista tai varresta.

Samaisesta kirjasta valitsin testattavaksi ko. tekniikalla Victor- sukan.
Tässä hiukan kuvia puolivalmiista varresta ja miten se tehdään.

kirjoneule ohje

 Työ aloitetaann varpaista ja edetään normaalisti työ oikeinpäin kunnes terän kaikki lisäykset on kudottu.
Sitten se varsinaninen juju. Työ käännetään nurinpäin eli op. on sisäpuolella. Lanka on ykköspuikon oikealla puolella, eli edessä oikealla. Kuvassa kaapeli, mutta toimii myös sukkapuikoilla.



Yleensä pyöröllä kutoessa vedetään takana oleva kaapeli ja kudotaan edestä, tässä vedetään etummainen kaapeli ja kudotaan itsestä kauimpaisena olevalla puikolla. Ojeen kuviot ja kierrokset kudotaan aivan kuin jos kutoisit ne perinteisestikkin.
Muutaman kierroksen jälkeen  myös aivoni hyväksyi suunnanmuutoksen. Tarkistin tilanteen muutaman kierroksen päästä ja se kaapelien vaihtokohdan "kiristys-venytys-purkamis-harmitus "oli poissa. Uskomatonta.
Työtä voi käännellä aina kun tarvitsee esim. kantapää tehdään työ normaalisti oikeinpäin ja käännetään taas nurin kun kudotaan vartta.
Suosittelen kokeilemaan:)


Lisää tekstiä näistä sukista laitan myöhemmin.

Kokeilkaa, kommentoikaa:)

31 kommenttia:

  1. Kiitos kun jaoit, en ole tullut ajatelleeksikaan että voisi näin neuloa tuon. Varmasti tulee tämä kokeiluun itsellekkin jos vaikka syntyis nuo kirjoneuleetkin vähän sutjakkaammion ja vähemmillä purkamisilla :)

    VastaaPoista
  2. Pitää kyllä kokeilla seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
  3. Kappas, mainio vinkki. Kiitos kun jaoit :)

    VastaaPoista
  4. Kaikkea sitä oppii! Kiitos vinkistä. Kirjoneuleen selättäminen lapaseen on tämävuoden haaste itselleni.

    VastaaPoista
  5. Onhan jälleen kerrassaan näppärän oloinen konsti :)

    VastaaPoista
  6. Olen kuullut tästä, mutta en ole ikinä itse kokeillut... Suhtaudun epäillen siihen saanko tahmeat aivoni tottumaan toisenlaiseen tyyliin. :) Kaunista jälkeä olet kyllä saanut aikaiseksi! :)

    VastaaPoista
  7. Mikä mainio vinkki, en ole ennen kuullutkaan, mutta pitää kyllä kokeilla! Ja hienon näköiset spiraalit on jo valmiina -odotan uteliaana sukkien valmistumista!

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa mielenkiintoiselta, en ole koskaan kokeillut. Minä olen niin perinteinen, että neulon sukat aina sukkapuikoilla ja aloitan varresta. Varpaista sukkia olentehnyt muistaakseni vain kahdet. Kun on tottunut samalla tavalla tekemään, ei tule niitä löysempiä silmukoita puikkoijen vaihtumiskohdassa. Kauniit kirjoneulesukat tulossa.

    VastaaPoista
  9. No jopas, enhän mie tälläisestä ole koskaan kuullut! Varmaan täytyy kyllä kokeilla, vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
  10. Säpinää sukkiin kirjassa käsketään käyttää kaksia pyöröpuikkoja yhdessä sukassa. Onko sinulla tässä mallissa niin?

    VastaaPoista
  11. Ihanaa! Olen saanut uusia lukijoita, olette lämpimästi tervetulleita ja toivottavasti viihdytte.

    Tuhannesti kiitoksia kaikille kommenteista, mukavaa jos saitte tästä tekniikasta apua. Itse aion kokeilla tätä vielä uudestaan. Ehkäpä malli vaan tulee olemaan helpompi.

    Merja: Vasta kommenttisi jälkeen luin ohjetta uudestaan ja niinhän siellä oli, kaksi pyöröpuikkoa. Eli en käyttänyt kuin yhtä 100cm pyöröä ja toimii ohje niinkin:)

    VastaaPoista
  12. Oi oi miten hyvältä kikalta tämä vaikuttaa. Ehdottomasti pitää kokeilla jonain päivänä kun kirjoneule pääsee puikoille.
    Tuo Merjan kysymä kahden pyöröpuikon tekniikka on ymmärtääkseni aikamoista siiman veivausta, en oo tehny mutt lukenu ja kuullut. Yhdellä tekee hyvin kaksi sukkaa kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Suosittelen kokeilemaan, ainankin tähän malliin tämä tekniikka passaa. Onneksi en lukenut ohjetta tarkasti, säästyinpä kahden puikon tekniikalta :)

      Poista
  13. Ihanat värisävyt tulevassa sukissa. Kiva niksi ja ainakin ei tavallinen =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykkään kans väreistä, malli vaan on hieman työläs, tekee sen sitten uudella -tai vanhalla tyylillä :)

      Poista
  14. Olen paljon tehnyt kirjoneule töitä, mutten väärin päin koskaan. Näyttää vaikealta, mutta kokeilemisen arvoiselta! Mukava kuvio ja värit kauniit tulossa sukkaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Ei se niin vaikeeta ole kun on kutimet kädessä, ohjetta lukiessa näyttää kyllä hieman epäilyttävältä. Kannattaa kokeilla:)

      Poista
  15. Ei oikein onnistunut mula toi tekniikka.

    VastaaPoista
  16. Heippa! Todella ihania käsitöitä ja mahtavat sivut. Nyt vihdoin sain jtn. aikaiseksi katsoppas sivut matkailu ja kuvailu (kuvausmatkailu.blogspot.com)tv AKV

    VastaaPoista
  17. Kiitos vinkistä, se toimi tosi hyvin.

    VastaaPoista
  18. Nyt tässä mietin, jos tätä tyyliä kokeilisin, niin pystyykö tähän tyyliin vaihtumaan, että resorin tekee ensimmäisenä ja sitten vasta kääntyy tekemään nurinpäin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole sitä vielä kokeillut, mutta uskon sen toimivan siihenki. Resorihan on molemmilta puolilta samanlainen, ainakin yleensä. Kokeile ihmeessä ja kerro sitten mullekkin ;)

      Poista
    2. Minäpäs kokeilen 😏. Mie en hirveästi kirjoneuleita ole tehnyt, joten tästä tulee mielenkiintoista 😊

      Poista
    3. mielenkiintoista ja helpompaa takuulla ja aina voit kysäistä, jospa osaisin neuvoa.

      Poista
    4. Niin mie ajattelin, että jos en osaa niin tulen riesaksi asti kysymään neuvoa :)

      Poista
    5. Oon aika noviisi neuvomaan, mutta mielelläni auttelen : )

      Poista
    6. Hyvin on lähtenyt sujumaan <3
      http://heidinhullutuksia.blogspot.fi/2015/12/joulukalenteri-2015.html

      Poista
  19. Kiitos, sain neulottua näillä ohjeilla itselleni kirjoneulepipon. Aiemmin kirjoneule on aina kiristänyt liikaa, mutta nyt onnistuin :)

    VastaaPoista
  20. Tätä pitää kyllä kokeilla. Olen haaveillut kirjoneulesukkien neulomisesta, mutta niisä tahtoo aina tulla joko liian tiukat tai sitten liian löysät... Kiitos tästä ohjeesta!

    VastaaPoista
  21. Tavattoman nopeasti tuli sukat valmiiksi. Minusta ei tuntunut sen hankalammalta näinkään päin, ja kuvio tulee tasaisempi, eikä niin paljon kiristä. Napakka sukasta tuli silti ja koko täytyy näköjään miettiä uudelleen eli ottaa isommat puikot käyttöön. Kirjoneule ei aikaisemmin ole ollut kovinkan suuri suosikki, mutta nyt en kaihda enää sitäkään, kun löytyi toimiva tekniikka, jolla valmistuu joutuisasti, eikä tunnu liian työläältä.

    VastaaPoista