maanantai 22. elokuuta 2016

Pienelle tytölle

Sukumme pienimmäiselle, jo helmikuussa syntyneelle Iina-tyttöselle valmistui tämä jakku.

vauvan neulejakku
Vauvan neulejakku

Ihanaa puuhaa tällaisen pienen jakun kutominen. Melkeinpä saa jarrutella vauhtia ja vaan ihastella kutomaansa, Kuinka pieniä  ja söpöjä esimerkiksi hihat voivatkaan olla. Siitä onkin vuosia kun näin pientä neuletta on saanut puikoilla pidellä.


vauvan nuttu ohje

Valkoiset kukkanapit sopivat tyttöjen jakkuun.


Muhkeita palmikkoja ja helmineuletta pehmoisesta alpakasta, Värin valinnassa puntaroin kahden värin välillä, toinen vaihtoehdoista oli kanervanpunainen. Päädyin kuitenkin tähän vihertävään, koska luultavasti tyttösen kaapista sitä vaaleanpunaistakin tarpeeksi löytyy.  

vauvan nuttuohje

Kyllä tällä takilla tämän syksyn tarkenee.

Ohje: täällä, DROPS palmikkojakku
Koko: 6-9kk
Lanka: SANDNES GARN Alpakka, väri 7243
Puikot: Resorit 3mm, muut 3,5mm

Langan kulutus n. 4 kerää.