lauantai 10. tammikuuta 2015

Lahjaksi tehtyä osa 2

Pojalleni meni pakettiin huovutetut lapaset vai oliskohan nämä lähempänä kintahia. Joka tapauksessa ensimmäinen huovutus kokeiluni.


Ja niin kuin asiaan kuuluu, kaikki ei mennyt heti ihan nappiin.
Näppäränä tyttönä ajattelin tehdä ensin yhden lapasen, huovuttaa sen ja vasta sitten jos eka onnistuu kudon toisen.
Lankana Novitan joki ja ensimmäinen pesu 40 asteessa ei kutistanut tarpeeksi, toinen pesu muutaman pyyhkeen kanssa 60 asteessa kutistikin sitten mielestäni hyvin. Muotoilin sen isännän kädessä sopivaksi ja sitten vaan toista vauhdilla kutomaan. 
Ajattelin tehdä tällekkin samanlaisen huovutuksen, että lopputuloskin olisi samanlainen, vaan mitä vielä, tämä toinen lapanen kutistuikin jo 40 asteessa ja vieläpä ensimmäistä pienemmäksi (tässä kohtaa mielessäni pyöri muutamakin  ruma sana). Tämä sitten taas isännän käteen venytykseen ja siitä tulikin parempi kuin ensimmäisestä. Eli taas se eka kutistettu pesuun, nyt suoraan 60 asteeseen. Ja kuten kuvasta niistä tuli vihdoinkin suurinpiirtein samanlaiset.
Eli tämän kokeiluni opetus oli, kannattaa huovuttaa samalla kertaa:)


Ennen huovutusta silmukoin valkoisella hymiön peukalon tyveen. Hymiö se on vaikka näyttää ihan joltain muulta.

Siskoo sai myös toivomansa "naisautoilijan" kinthan, eli toiveena vain yksi kinnas....selityksenä tähän, jos niitä on kaksi, kulkeutuu ne käsissä autosta sisälle, mutta yksi varmemmin jää autoon ja on siellä valmiina kun seuraavan kerran krapaa jäätä autonlasista, Naisten logiikka toimii ja terkkuja vaan idean antajalle.



Huovutettu lapanen
Puikot: 6mm
Lanka: Novita Joki
Langankulutus: vajaa kerä/ lapanen
Silmukoita 42


Kuvassa tuo mittaus hiukan väärin, Vartta kudoin 17cm, peukalolle 7 s ja peukalon jälkeen 17cm ja kavennus, eli kokonaispituus on enmmän kuin kuvassa.


6 kommenttia:

  1. Hienoja lapasia! Hauska idea - ja toteutus - tuo kuvio peukalon tyvessä, kyllä se ihan hymiöltä näyttää :)
    Ja kerrassaan loistoidea tuo autolapanen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyy loppulangasta kutoa se toinenkin oikeankäden lapanen itselle:)

      Poista
  2. Huovutetut on niiiiiin lämpimät. Itse tein vuosia sitten kahdet lapaset, toiset liian isot ja toiset liian pienet, siihenpä se sitten jäi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näyttää hiukan olevan arpapeliä tämä huovutus, mutta hauskaa :)

      Poista
  3. Ihanat ja huovutetut lapaset ovat lämpimät =))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Yllätyinkin kuinka paljon lämpimämmät kuin tavalliset lapaset.

      Poista