Kaikista islantilaisneuleista valitsin malliksi tämän ihanan Jennifer Steingassin Vintersolin. Jokin tuossa kaarrokkeen kuviossa viehätti eniten. Ei mitään liikaa eikä liian vähää.
Ohjeen ostettuani huomasin, että tämä kudottaisiin ensin väliaikaisella aloituksella kaarrokkeesta ylöspäin, jonka jälkeen poimittaisiin silmukat ja vartalo-osa sitten ylhäältä alas.
Tämä tuntui jokseenkin vastahakoiselta ja työläältä tekniikalta. Onneksi apua pulmaan löytyi facebookin sivuilta. Siellä oli vastaava neule kudottu Riddarin ohjeella ja kun omistan kirjan Islantilaisia neuleita mistä ohje löytyy, tein neuleen perinteisesti alhaalta ylös.
Käyttämäni lanka Lettlopi oli uusi tuttavuus. Käsialani on yleensä suhteellisen napakka, mutta tälle langalle ei sopivaa puikkokokoa tahtonut löytyä. Lopulta päädyin tekemään resorit 3,5mm:n ja sileän +kirjoneuleen 4,0mm:n puikoilla.
Itse neuleessa ei ollut mitään ongelmia, mutta kyllä tuollaisen ison neuleen pyörittäminen on työlästä, kun kaarrokkeen alussa silmukoita on lähemmäs kolmesataa. Neuleen parissa vierähtikin kuukausi.
Neuleen helmasta ja hihansuista jätin kirjoneuleosuudet pois, kaulukseen i-cord päättely. Kokonaisuudessaan neuleesta tuli tosi ihana ja lämmin. Tällä kelpaa keväthangilla hengailla.
Vintersol
Ohje: Jennifer Steingass/Ravelry
Lanka: ISTEX Lettlopi värit 9427, 0054, 0005
Puikot: 3,5mm ja 4,0 mm
Oi miten kaunis pusero. Oikein onnistunut värivalinta ja näyttää niin pehmoiseltakin, kerrassaan ihana.
VastaaPoistaKiitos Sude :)
VastaaPoistaKaunis paita! :) Mukavia helmikuun viimeisiä päiviä!
VastaaPoistaKiitos :) Samoin sinullekkin!
PoistaOn kaunis ja kivat värit. Sepä se, että monet näistä on niin kirjavia ja monimutkaisia kuvioita että pelkkä aloittaminenkin pelottaa. Tämä malli on kaunis ku ei oo liikaa kuviota.
VastaaPoistaMä en kyll noin lämmintä voi pitää lainkaan, hiki tulee jo katsoessa.
Kiitos :) Joo, on tämä niin lämmin, että vain ulkona käytän.
PoistaAivan ihana neule =))
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTodella upea!
VastaaPoistaVoi että miten kaunis! Ja niin hienot värit! Todella tyylikäs. Ja just niin: ei mitään liikaa eikä liian vähää. U-pe-a!
VastaaPoistaKaunis, kerrassaan upea väri!
VastaaPoistaUpea neule!! Kysyisin ohjeesta, että latautuuko ostettaessa mille kielelle?
VastaaPoistaKiitos. Vaihtoehdot englanti ja norja.
PoistaHei! Miten sait silmukkamäärät sopimaan Riddarin ja Vintersolin välillä. Vintersol koko M vastais senttimetreiden perusteella Riddarin XS, mutta silmukkamäärä ei. Riddari alotetaan 160 silmukalla kun Vintersolin ohjeessa alaosassa on 208 silmukkaa. Hihat mukasnlukien Riddarin silmukkamäörä olis 256 ja Vintersol 290. Aloittelija ihmettelee mitä kohtaa en nyt ymmärrä? 😔🤪🤷🏼♀️😅
VastaaPoistaHeipähei. Vintersolissa työ aloitetaan kaarrokkeesta ylöspäin. Kaarroke joka sisältää hihasilmukatkin on pienimmässä koossa 250 silmukkaa ja aloituksessa, jos kudotaan helmasta alkaen silmukoita 160. Vastaavat riddarissa koossa xs 256 ja 160s. Tuo Vintersolin ohje oli niin sekava, että katsoin parhaimmaksi soveltaa sen riddarin ohjeeseen. Muutamia silmukan lisäyksiä tein, että sain kuvion täsmäämään. Toivottavasti tämä auttoi edes hiukan ja tsemppiä neulomiseen :)
PoistaHei, paljonko neuleihanuuteesi kului kutakin väriä? Minun tekisi mieli neuloa tuo malli, värit ovat nyt mietinnässä niiden saatavuuden mukaan ��
VastaaPoistaVoisiko jostain saaha tän ohjeen Suomesta.Tytär yritti tilata,mut ei kortilla voi maksaa jenkkeihin suuntautuvaa maksua.Maksan ohjeen,jos joku laittaisi sen miulle.
VastaaPoistaNeulonu 80 puseroa,joten tutut kirjat Islantilaiset kirja ja Maaru Moilanen ym kuviot neulottu.
Tähän ihastuin kuin myös tuohon väriin.
Ohje vain puuttuu ,tuosta voisi ehkä suunnitella ,mut kavennukset,miten ne.
Mesen kautta voi ottaa yhteyttä