Tänään esittelyssä kirjovirkattu kassi, alkukesän projekti, jonka viimeistely venyi ja venyi. Tekosyitä ripakopallinen, mutta varmaan se tärkein syy oli kahvat. Kaapissahan oli valmiina kolme kappaletta rottinkisia kahvoja, jos jonkin mallisia, mutta kun mikään niistä ei ollut just "SE",luulen että tiedätte tunteen.
No yhdet sieltä sitten valitsin ja että siihen sai edes hiukan mielenkiintoa , sumuttelin sen spray-maalilla mustaksi (ainut väri mitä kotoa löytyi).
Kassi on virkattu optinen-virkkaus tekniikalla pyörönä, vain kahvoja varten virkkasin normaalisti ks. silmukoita tasona.
Pohjan ompelin etupistoilla kiinni ja taitoin kulmat. Kassin pohjalle sahasin suorakaiteen mallisen ohuen vanerilevyn, mihin porasin muutaman reiän, joista se oli helppo kiinnittää muutamalla pistolla virkkaukseen kiinni.
Kirjovirkattu kassi
Kuvio: Molla Mills, Virkkuri, Kuutio
Koukku; 2,0 silmukoita n.140
Lanka: Novita Kartano ja Huvila
Fiilis kassista loppujenlopuksi ihan jees. Valokuvausen jälkeen ovat myös kissat tutustuneet kassiini ja jättäneet muistoksi muutamankin venytetyn silmukan ja söpöjä valkoisia karvoja:)
Ihana kassi!
VastaaPoistaTosi kaunis kassi. Kannatti tehdä valmiiksi!
VastaaPoistaUpea kassi! Tykkään tuosta pohjaratkaisusta.
VastaaPoistaOi miten ihana kassi ja kiva väriyhdistelmä!
VastaaPoistaKaunis kassi, tykkään sen värityksestä =))
VastaaPoista