Näiden sukkien ohjesivun olin useammankin kerran ohittanut. Kirjan kuvassa sukat eivät kauheasti houkuteleet. Värit ei miellyttänyt, eikä kuviokaan ollut kummonen.
Kerran jostain syystä kuitenkin tutkailin ohjetta hiukan tarkemmin, enkä meinannut ollenkaan uskoa. Mallihan oli kerrosrivinousua, siis sitä mitä olin kokeillut jo näissä sukissa aikaisemmin.
Äkkiä lankoja valitsemaan. Ainakin jotain ihan erilaista kuin ohjeessa, eli mustaa ja valkoista, ripauksella keltaista. Värit joilla kuvion pitäisi saada kunnolla erottumaan.
Kuvio on varsin yksinkertainen, toistuen joka kierroksella aina kahden ja seitsemän silmukan välein.
Kantapäähän ja kärkeen hiukan lisäväriä jämälangasta. Aivan erilaiset näistä tulikin, mielestäni ohjeen sukkien kirjava lanka sekoitti tämän hienon kuvion.
Symmetria
Ohje: Kirjasta säpinää sukkiin
Lanka: valk. ALIZE, musta Hjerte sock, yht. noin 68g/pieni koko
Puikot: 2,25mm
Aivan upeat, keltainen kuin piste i:n päällä!
VastaaPoistaEihän se vieläkään ole mahdotonta aloittaa niitä joulukalenterisukkia kun heidän blogissaan on ohjeet joka päivälle. Minä tykkään kun saa käyttää noita ohuita lankoja joita varastossani on.
VastaaPoistaKivat sukkaset sulla.
No onpa veikeät!!!
VastaaPoistaOmpa hienot! Aivan menee silmät sekaisin noita katsellessa. :)
VastaaPoistaTodella upeat sukat! silmät menee ihan sikkuralle kun noita tuijottelee tietokoneen näytöltä.
VastaaPoistaTyylikkäät sukat, vau!
VastaaPoistaTyylikkäät sukat, vau!
VastaaPoistaTosi kivat! Sama kirja löytyy hyllystä, mutta nämä sukat kolahti vasta nyt!
VastaaPoistaHerkullisen graafiset sukat!
VastaaPoistaUpeat sukat!
VastaaPoistaOi miten ihanat !
VastaaPoistaOoh! Mitkä sukat! Ja hitsinpimpulat, minähän jopa omistan tuon kirjankin. Ehkäpä on kokeiltava :)
VastaaPoistaIhan huiput!
VastaaPoistaHauskat sukat! Tykkään!
VastaaPoistaTosi kivat sukat ja hauska väriyhdistelmä!
VastaaPoistaIhanat!! T.riian äitee
VastaaPoistaIhanat!! T.riian äitee
VastaaPoistathanks a lot admin on your information and sorry permission share
VastaaPoistapengoatan untuk sembuhkan aneurisma otak,bahaya radang kandung empedu,cara mengatasi vertigo yang sering kambuh,cara menyembuhkan payudara bengkak,cara alami mengobati kanker payudara,obat penghilang kerutan di wajah tradisional,obat penghilang bopeng di wajah tradisional,obat pereda radang amandel tradisional,pengobatan tradisional mata silinder,pengobatan tradisional kanker lambung stadium 1-4,cara menetralkan asam lambung dengan cepat,suplemen penambah berat badan terbukti ampuh,pengobatan tradisional kanker tulang,pengobatan tradisional perlemakan hati (fatty liver),cara mengobati penyakit endokarditis,pengobatan mata ikan tanpa operasi,bahaya kista ovarium pecah,cara mengobati nyeri punggung selama kehamilan,cara cepat menghilangkan alergi kulit,cara alami menyembuhkan mata katarak,cara menyembuhkan batuk berdahak,cara mengatasi lambung panas dan perih,cara mengobati pengapuran sendi lutut,cara mengobati diabetes gestational,cara alami menurunkan sgpt dan sgot,cara menyembuhkan kanker pankreas,cara alami menyembuhkan tumor rahang,obat kanker lifoma tradisional,suplemen kesehatan bagi penderita kanker payudara,cara menyembuhkan kista endometriosis,ganoderma plus capsule,pengobatan alternatif pemecah batu ginjal,obat penghilang benjolan di leher sebelah kiri tradisional,obat penghancur kanker tulang tradisional,pengobatan untuk sembuhkan prostatitis kronis dan akut