lauantai 3. toukokuuta 2014

Fischernetze sukat

Monilla sivuilla esitellyt Fischernetze Kalanverkko- sukat näyttivät niin hienoilta, että päätin sitten tehdä itsellekkin sellaiset. Ohjeessa annettin vain silmukkamäärät kahteen kokoon ja kaavio, kantapään ja muut sai soveltaa makunsa mukaan.


Sukka sinänsä oli ihan simppeli kudottava, mutta lanka jonka olin tähän varannut osoittautui aivan fiaskoksi. Kuva kertokoon miksi.


Eihän tällaisesta  saa siistiä jälkeä syntymään kun langan paksuus vaihteli 1mm ja 3mm välillä, lisäksi kierre oli niin löyhä, että vaati ylimääräistä tarkkuutta saada kavennukset tehtyä ilman, että puolet silmukasta jäi matkan varrelle.
Jaaha, taisin löytää sisältäni pienen perfektionistin:)
Kiva lanka muuten ja kimalteet tuovat vähän luksusta. Ehkä mitään kaikkein suloisimman pehmoista lankaa tämä ei myöskään ollut ja kun sitä myös huivilankana kaupitellaan niin herkkähipiäisille en sitä suosittele.
Sukan kudoin varpaista varteen, kaksi yhtäaikaa.







Fischernetze
Ohje: Ilmaisohje Ravelry täällä
Lanka: Lang Yarns,  MILLE COLORI socks&lace luxe
Puikot: 2,25mm pyöröt




8 kommenttia:

  1. Ihan kauniit sukathan noista tuli. Minulla olisi yksi kerä tuota lankaa semmosena viininpunasävyisenä. Miten saat tuon kantapään onnistumaan niinkuin olisit tehnyt varresta varpaisiin. Pitäis opetella oikein ajan kanssa tuolta varpaista alkaen, että saisi monet langat käytettyä loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirena. Kantapään olen tehnyt ohjeella, joka on kirjasta Varpaista varteen. Kirjassa kuvin ja sanoin kantapäänkin teko vaihevaiheelta, suosittelen todellakin!! Ilman tätä kirjaa tuskin olisin jaksanut sitä edes opetella:)

      Poista
  2. Tosi kauniit sukat, ei lopputuloksessa kyllä näy ollenkaan tuo langan epätasaisuus.

    VastaaPoista
  3. Langasta ei ole mitään kokemusta, mutta sukat näyttävät kyllä kauniilta, sekä kuvio että värit!

    VastaaPoista
  4. Eksyin blogiisi googlen kautta hakusanalla "kivikkopuutarha"..kaunis on piha, mutta niin ovat kyllä neulonta- ja virkkaustyösikin! Tässähän ihan alkaa haaveilla, että itsekkin osaisi neuloa ja virkata noin kauniita töitä. Ikävä kyllä ohjeita en osaa lukea ollenkaan, joten omasta päästä virkkailuun täytynee tyytyä :/ Ehkäpä panostan siihen pihan laittoon..:) Hyvää kevättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja eksyppä uudestaankin! pPuutarhahommat on mun intohimo ja tässä tontissa sitä vielä riittääkin, onneksi. Käsitöihin hurahdin totaalisesti reilu vuosi sitten ja ohjeitakin ymmärrän jo kohtalaisesti. Vieläkin mulla on harjoittelu sukanvarsi, mihin ensin kokeilen kutoa pätkän uutta ohjetta (jos oikein vaikea) ja vasta sen jälkeen kudon sen varsinaiseen työhöni. Eipä tarvi purkaa .)

      Poista