lauantai 31. lokakuuta 2015

Napit vastakkain

On se harmillista kun käsi on kokoa S. ja valmis lapanen sitten jotain muuta.

Terhi lapaset rerum

Mullahan on kirja -Käsineitä kesästä talveen- mistä tämä lapasten ohjeen löysin ja ihastuin. Oulun kädentaitomessuilta toin itselleni tuliaiseksi Rerum Naturan Ulyssen ihanaa ja pehmoista luomumerinovillaa, joka on kuin tehty lapasille. Kotona vielä tsekkasin, että lanka passaa suurinpiirtein ohjeen silmukkamääriin.
Lapanen aloitetaan putkineuloksella. Ranteen kohdalla lapanen tuntui sopivalta, mutta peukalokiilaa neuloessa ja kaaviota lukiessa tajusin, etten ollut ottanut huomioon  13 kirottua lisäsilmukkaa. Silmukat luotiin peukalokiilan jälkeen, jolloin niitä oli ainakin 13 liikaa omaan käteeni, eli pari senttiä liikaa leveyttä. Vain se, että malli muuten oli niin mukava ja langat niin ihanaa neulottavaa sai minut jatkamaan.

Käsineitä kesästä talveen

Urheasti neuloin lapaset loppuun, pituuttakin lapasille tuli lopulta reilut kaks senttiä liikaa...

Kirjoneulelapaset

Muttei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Isäntä sai sitten lapaset talveksi ja olivatkin ensimmäiset laatuaan, mitä olen hänelle ikinä neulonut.

Nappi-lapaset
Ohje: Terhi,  Kirjasta Käsineitä kesästä talveen
Lanka: Rerum Naturan Ulysse, vihreä väri; pritemps 32g, valkoinen väri; sel 24g
Puikot; 2,5mm

Ohjeen suosittelema langanjuoksevuus on 175m/50g, käyttämässäni langassa 185m/50g.

25 kommenttia:

  1. Jo tuolla fb:n puolella kehuinkin mutta piti oikein tulla kattomaan.
    Minä neulon testilapasia juuri ja ranne on tiukka johtuen kuviosta, mutta peukalokiilan alussa täytyy vaihtaa taas pienemmät puikot kun tulee muuten liian isot. Alkuvuodesta testasin saman suunnittelijan eli Puikkomaisterin yhdet lapaset ja niistäkin tuli mun käteen liian isot vaikka käteni onkin M-kokoa. Langat on tuollaista 420m/100g että ei oikein ohuemmista voi neuloa, kun alkaa olla sitten jo huivilankojen vahvuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin kans vaihtaa puikkoja pienempään, mutta kun tuo lanka oli niin paksua hylkäsin ajatuksen. No tässä ollaan taas yhtä kokemusta viisaampia. Täytyy vaan näitä ylisuuria lapasia pitää päälliskintaana ☺

      Poista
  2. No nyt on isännällä hienot lapaset! Onneksi sopivat hienosti hänen käsiinsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli valittua nämä värit, ehkä pinkit olis jääny käyttämättä : )

      Poista
  3. Hienot lapaset! Ja kiva, että väärästä koosta huolimatta sopiva käyttäjä löytyi :)

    VastaaPoista
  4. Hurjan kauniit lapaset! Hyvä, että käyttäjäkin löytyi!

    VastaaPoista
  5. Todella upeat lapaset. Joskus sattuu näin, että lapaset tuleekin jollekulle toiselle. Omaan saman "ongelman" kuin sinäkin. Käsi on kokoa S, joten välillä siihen lapaseen vain mahtuisi toinenkin samaan. Noin hienolla mallilla kannattaa tekaista samantien itsellekin sopivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Täytyy syventyä tuohon ohjeeseen uudestaan ja kokeilla huomattavasti ohuemmalla langalla. Sais sitten omiin käsiin sopivat : )

      Poista
  6. Kauniit lapaset ja kauniit raikkaat värit!

    VastaaPoista
  7. Upeat lapaset! Isännän onni, että ovat sinulle isot. ;)

    VastaaPoista