lauantai 19. huhtikuuta 2014

Esther-sukat




Nyt sattui käsiini tällainen unelma, väri kuin vaahtokarkki. Ohjeen olin jo aikoja sitten löytänyt ja tiesin sen täydellisesti sopivan langankin tulevan vastaan.
Ja haastettahan on kasvatettava, että into säilyy...tässä ohjeessa haaste oli englanninkielisen ohjeen kääntäminen. Onneksi useimmissa malleissa merkinnät on suurinpiirtein samoja ja silmukkamäärät sun muut oli helppoja. Vaan yksi kohta ennen kantalapun kutomista, jossa puhuttiin jotain käsittämätöntä nurjista silmukoista ei mennyt jakeluun ja ajattelinkin skipata ohjeen siltä kohtaa ja säveltää ihan omiani eli järjestelin simlukat kuin ne omasta mielestäni jakaantuisi jarkevästi.  Kantapäähän tein vähän muutokisia niin, että kuvio jatkuu koko matkalla. Tämän olis kyllä pitänyt tarkemmin miettiä, sillä ihan keskelle kantalappua se ei asettunut, mutta ihan nätti siitä muuten tuli.



Niiden käsittämättömien nurjien silmukoiden merkityskin sitten viimein ratkes, tässä pienessä koossa(37) jaettin silmukat siten, että kuvio pääliosassa alkaa  ja loppuu kolmella nurjalla silmukalla, eli ei se mikään ekstra supervaikea käännöstehtävä ollut...ainakaan näin jälkeenpäin ja onnekseni oma sävellykseni tästä mallista olikin ihan oikein:)



Esther
Ohje: Ilmaiseksi ladattava löytyy täältä: Ravelry Esther sock
Lanka: Cascade Heritage silk 100g/400m
Puikot: 2,25mm pyöröt

Ohjeessa koot 36-38 ja 38-41, omani kudottu koolle 37 ja lankaa kului 73g

17 kommenttia:

  1. Aivan herkut noi sukat!! Haluun kokeilla. Ihana väriset!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, eikä se ohje tosiaankaan oo vaikee, mun englannin sanasto jota käytän on vaan aikaa kaukana nelonnasta:)

      Poista
  2. Ihanat sukat ja värikin mun mieleen.

    VastaaPoista
  3. Onpa kauniit! Olin jo ihan unohtanut tuon ohjeen, täytyykin kaivaa se naftaliinista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta. Näin siinä monesti käy kun sukkaohjeita on niin paljon, kaikkia haluaisi tehdä, ja kaikki on niin ihania.

      Poista
  4. Voi miten kauniit sukat! Kestääkö tuo lanka miten kulutusta? Sopii kyllä täydellisesti tuolle mallille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia. Langan kestosta ei ole vielä kokemusta, yhdet aikaisemmin tästä kutonut. Nämäkin on vähän niinku "pyhäsukat" :)

      Poista
  5. Kauniit sukat ja ihastuttava väri! Malli muistuttaa Cookie A:n Rhombusta, mutta siinä on erilaista reikäkuviota.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Ingi. Nämä tosiaankin muistuttaa Rombusta, joiden ohjetta olenkin katsellut "silläsilmällä". Näiden sukkien ohje on kyllä huomattavasti helpompi.

    VastaaPoista
  7. Ihanaakin ihanammat sukat, suloinen väri ja erityisen kaunis malli! Mitenkähän noita raaskii edes käyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uutar. Tälläkin hetkellä jalassa, huomaan vaan, että useimmim kattelen jalkojani kuin TV:a ;)

      Poista
  8. Todella kauniit sukat ��

    VastaaPoista
  9. Kauniit sukat! Onko ohje suomeksi jossain? Kiitos vastauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tiedä suomenkielistä ohjetta. Onnistut kyllä alkuperäisellä ohjeella kun vaan selvität silmukkamäärän ja pitsikaavion merkinnät. Näin minäkin sen tein : )

      Poista